Eija Aittolan vierailijablogi: Väärin sammutettu

03.03.2019

Sote uudistus on jälleen Sote-valiokunnan käsittelyssä. Oiskohan viides kerta. Päivi Nerg Sote-uudistuksen projektijohtajana kertoa viime viikolla, että valmistellut sote- ja makulait eivät ole perustuslainvastaisia, mutta tulkinta eroja löytyy. Onko todella niin että Suomen perustuslaki on sellainen, että mikä tahansa ryhmä voi esittää siitä oman tukintansa. Vastaus on näköjään kyllä.

Uutta Sotea on valmisteltu 15 vuotta, ja silti valitetaan, että aika ei riitä. Onko tämä tehottomuutta vai vaan jarruttelua opposition taholta. Kun saatiin selvyys siitä, että perustuslaillisia ongelmia laissa ei enää löytynyt, otetaan käyttöön muut viivytyskeinot. Hyvää hallintoa tämä ei ainakaan ole.

Usein kuulee kansalaisten ja politiikkojen puhuvan siitä, että EU määrää Suomen asioita. Nyt kun ei kysytty Eu:lta näistä laesta, niin huudetaan että Eu:lta on kysyttävä. Ainakin oppositio on tätä mieltä, koska sillä saadaan asiaa viivytettyä tarpeeksi. Kyse on kuitenkin kansallisesta lainsäädännöstä, joka kuuluu Suomen eduskunnalle.

Parlamentarismiin kuuluu, että ollaan asioista erimieltä ja sitten sorvataan kompromissin tuloksena päätös, josta sitten äänestetään. Miksi tämä ei toimi nyt? Ainoa ratkaisu on saada lait eduskuntaan, joka lopullisesti päättää hyväksytäänkö lait vai ei. Valiokunnat ovat vain lausunnon antajia, eivät lain säätäjiä. Kaikki tahot ovat liikuttava yksimielisiä siitä, että Sote tarvitaan, mutta ilmeisesti taas kerran väärin sammutettu. Tällainen vatvominen ei ainakaan lisää poliittisen järjestelmämme uskottavuutta.

Täällä Hämeessä tähän veivaamiseen on käytetty 7 milj euroa, ja koko maassa lähes miljardi valtion rahaa. Asioiden valmistelu maksaa aina, mutta tulostakin pitäisi syntyä. Paljon on puhetta saatu aikaan, mutta eipä paljon muuta. Olisi varmaan ollut tälläkin rahalla muuta käyttöä. Nykyisen huonon järjestelmän rahat tulisivat uudessa järjestelmässä paremmin käytettyä ja kustannusten nousu pysäytettyä.

Nyt on annettava parlamentarismin toimia, että saadaan asia eteenpäin. Jos käytännössä huomataan, että lakia on korjattava, niin korjataan. Näinkään ei voi jatkua. Palveluiden saatavuudessa on ongelmia ja tasa-arvoisesta palvelunsaatavuudesta ei ole puhettakaan. Uudistuksessa tähän yritetään löytää rakaisua. Parempi järjestelmä leveimmillä hartioilla ei ainakaan ole huononnus nykytilanteeseen. Rohkeutta päätöksentekoon tarvitaan.

Eija Aittola, Kaupunginvaltuutettu Kok, Riihimäki

Huomisen Häme ry:n puheenjohtaja

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita