Inkilänhovin Terveystietotupa on otettu lämpimästi vastaan

29.10.2018

Inkilänhoviin perustetussa Terveystietotuvassa on jaettu ennaltaehkäisevää terveystietoa tähän mennessä noin n 250 kuntalaiselle.

Aiheet ovat olleet monipuoliset käsittäen mm. niveltietoutta, kehitysvammaisten henkilöiden itsemäärämisoikeuden vahvistamista arjessa, hengitysterveyden edistämistä, neuroyhdistyksen toiminnan esittelyä. Eri järjestöjen järjestämistä suurimman suosion ovat tähän mennessä saavuttaneet krooninen kipu ja lääkkeetön kivun hoito.

Inkilänhovin Terveystietotupa on kaikille kuntalaisille avoin ja maksuton yhdistysten yhteinen infopiste. Tuvasta saa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tietoa yhdistysten esitteiden kautta sekä tietoa alueen yhdistysten toiminnasta ja niiden tarjoamasta tuesta. Tupa on paikka, josta pääsee hakemaan tietoa esimerkiksi syömisen ja liikunnan merkityksestä terveyteen. Kävijöiden käytettävissä on henkilövaaka ja verenpainemittari.

- Terveystietotuvan kautta Inkilänhovi pyrkii tekemään aktiivisesti yhteiskunnan varoja säästävää ennaltaehkäisevää työtä, kertoo Inkilänhovin toiminnanjohtaja Auli Uusi-Pantti. Pistäytyminen Inkilänhovin viihtyisissä tiloissa voi myös piristää arkea. Jokin aika sitten vietimme talossa myös kansallista vauvanpäivää, johon saapui yhteensä 40 vauvaa ja aikuista.

Terveystietotupa on avoinna joka arkipäivä. Teematapahtumien ja SPR:n Terveyspisteen aikataulut löytyvät erillisestä kalenterista www.inkilanhovi.fi. Terveystietotupa toimii itsepalvelun periaatteella.

- pääosa Inkilänhovin palveluista muodostuu hoivan ostopalveluista. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti Riihimäen alueelta mutta esteitä myöskään muualta tulevien kotiutumiselle viihtyisään taloomme ei ole, toteaa Inkilänhovi ry:n hallituksen puheenjohtaja Aino Närkki.

Inkilänhovin ovat perustaneet paikkakunnan yhdistykset. Maksullisen palvelutuotannon rinnalla on kehitetty jatkuvasti yleishyödyllistä toimintaa, mistä Terveystietotupa on loistava esimerkki. Ensi vuoden alussa käynnistetään uutena toimintana mm. aivoverenkiertohäiriön sairastaneille vertaistukiryhmä,

Inkilänhovi tuo osaltaan eloisuutta Riihimäen keskustaan ja on lukuisten yhdistysten kokoontumispaikka. Yhdistyksen tiloja voi kuka tahansa vuokrata niin juhlaan kuin arkeen.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita