UUTISET JA BLOGI

OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka (HS 25.2.19) haluaa raamittaa yksityistä varhaiskasvatusta tiukemmin kuin julkista ja rajoittaa perustuslain mukaista elinkeinovapautta. Eikö rajoittamisen sijaan olisi tärkeämpää keskittyä tarkastelemaan varhaiskasvatuksen laatua ja kuunnella, mitä perheet tahtovat?

Seutu 4:n mielipidepalstalla pohdittiin 6.2.2019 hoivakohua kahdessa kirjoituksessa. Toinen kirjoittaja arvioi kohun primus moottoriksi lähestyvät vaalit. Toinen puolestaan epäili THL:n jo neljännen kerran toteuttaman valtakunnallisen vanhuspalvelulain seurannan tulosten oikeellisuutta.

Markkinaoikeus on antanut 7.2.2019 päätöksen kuuden Siun Soten alueella toimivan hoiva-alan yrityksen valitukseen. Kyseessä on sosiaalisen tehostetun palveluasumisen kilpailutus. Siun sote toimii 14 kunnan alueella ja sen palveluksessa on noin 7 000 työntekijää. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on 72 miljoonaa euroa. Valituksen jättivät...

Erityisryhmien asumispalvelut ovat merkittävä osa tukea tarvitsevien vanhusten, vammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten arjessa selviytymistä. Valtakunnallisesti yksityisten tuottajien osuus on merkittävä kaikkien asiakasryhmien osalta. Yksityiset erityisryhmien asumispalvelut ovat suurin piirtein saman kokoinen toimiala kuin...

On hyvä, että vanhushoivasta keskustellaan. Jokainen meistä allekirjoittaa laiminlyöntien tuomittavuuden olipa kyseessä julkinen tai yksityinen tuottaja. Lait ja ohjeistukset on tehty noudatettavaksi. Valvonnasta vastaavat kunnat, aluehallintovirastot, Valvira, oikeusasiamiehen toimisto, asiakkaat, omaiset ja media.

Omaishoitajuus tarkoittaa vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoitamista kodeissa omaisen tai muun läheisen tuella. Omaishoidon tukea saavien omaishoitajien oikeuden ja velvollisuudet määritellään kunnan kanssa tehtävässä omaishoitosopimuksessa. Omaishoitajat voivat saada hoitopalkkiota ja heillä on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa....

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita